Autotalliosake

Halliosakkeesta laadukas hallitila työ- ja säilytystilaksi

Tarjoamme laadukkaita ja hyvin varusteltuja talli- ja varastotiloja käyttöön kuin käyttöön. Autotalliosakkeella saa tilan yrityksen toimitiloiksi, varastointiin, harrastamiseen tai talvisäilöntään. Rakentamamme kiinteistöjä, jotka muodostuvat erisuuruisista osakkeista, joissa yhdistämismahdollisuus. Autotalliosakkeiden koot vaihtelevat 25:stä 45:en neliömetriin. Hallit rakennetaan hyvien kulkuyhteyksien varrelle, jolloin asioiminen on vaivatonta ja nopeaa. Halliosakkeen ylläpitokustannukset ovat vähäiset. Autotalliosakkeille on mahdollista hakea joustavaa rahoitusta.

Hyvin kuutioidut tilat

Autotallimme ovat kooltaan joustavia. Viereiset tai peräkkäiset hallit voi yhdistää toimitiloillesi sopiviksi, suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Väliseiniä siirtelemällä voi työtiloja jakaa myös pienempiin osiin. Monessa kiinteistössä korkeus mahdollistaa myös parven tekemisen, jolloin yläkerrasta voi tehdä esim. toimiston, alakerran toimiessa varasto- tai työtilana. Monissa halleissa mukavuutta lisää yläkerrassa oleva ikkuna tuuletusluukulla. Rakennusvaiheessa on mahdollista päästä mukaan tilojen suunnitteluun ja päätöksentekoon, sillä haluamme tilan soveltuvan käyttötarkoitukseensa parhaalla mahdollisella tavalla. Ota yhteys ja kysy lisää hallin mahdollisuuksista!

Esimerkki talliosakkeen pohjapiirrustuksesta

Hallien varustelu

Autotalliosakkeiden varustetaso vaihtelee hiukan tallikohtaisesti. Autotalliosakkeita voidaan muokata tarpeitasi vastaavaksi. Ota yhteys, rakennetaan tallista juuri sinulle sopiva kokonaisuus!

  • Voimavirta
    Voimavirtaa tarvitsevien koneiden ja laitteiden käyttö on otettu hyvin huomioon talliosakkeissa
  • Loisteputkivalaistus
    Tilat ovat hyvin valaistuja, jotta toiminnallesi olisi oivat puitteet
  • Nosto-ovi, jossa erillinen käyntiovi
    Tilassa on erillinen käyntiovi, jotta nosto-ovea ei aina tarvitse käyttää
  • Kylmävesivaraus
    Osakkeissa on kylmävesivaraus
  • Viemärivaraus wc:lle
    Halutessasi talliisi voidaan rakentaa oma wc tai jäteveden poistopiste ilman suuria lisäkustannuksia
  • Lattiakaivo hiekan- ja öljynerotuksella
  • Yhteinen WC
    Talliosakkeissa on käytössä yhteinen wc, mutta halutessasi osakkeeseen saadaan rakennettua oma wc

Hallien rakennusmateriaalit

Lattia: Betonilattia, jossa lattiapinnoite vesiohenteinen epoksimaali.

Seinät: Osakkeiden väliset sivuseinät ovat metallilevykasettiseiniä. Päädyissä yleensä toinen sivuseinä, ”päätyseinä”, on vaneroitu ja maalattu. Nosto-oviseinä ja takaseinä ovat kipsilevyä, maalattuna, (ilman tasoitetöitä). Seinissä on lattialista ja kattolista on peltinen.

Katto: Maalattu kipsilevy, ilman tasoitetöitä.

Kiinnostuitko?

Ota yhteys ja kysy lisää. Autamme mielellämme talliosakkeen valinnassa.

Joustava Rahoitus

Osakkeenomistajaksi pääset pienellä pääomalla. Kiinteistöosakeyhtiölle on neuvoteltu valmiiksi yhtiölaina. Yhtiölainan suuruus on noin puolet osakkeen velattomasta hinnasta. Kaupantekohetkellä maksat etukauppahinnan ja loput kun tila luovutetaan sinulle valmiina.

Osakkeenomistajilta peritään hoitovastike, jolla katetaan kiinteistön hoitokulut. Yleensä ensimmäisinä vuosina rakennusvastikkeena maksetaan ainoastaan korot. Halutessasi voit maksaa osakkeeseesi kohdistuvan yhtiölainan kerralla pois.

Valikko